Tarkkaavuushäiriö eli ADHD on neurobiologinen kehityksellinen häiriö. Noin ¾ osaa sen esiintyvyydestä selittyy perintötekijöillä ja muu osa ympäristötekijöillä. Tarkkaavuushäiriön riskiä lisäävät pieni syntymäpaino, synnytykseen liittyvät vammat sekä äidin raskaudenaikainen tupakointi, alkoholinkäyttö ja stressi. Maailmanlaajuisessa tutkimuksessa arvioitiin lapsuuden ja nuoruuden aikaisen tarkkaavuushäiriön esiintyvyydeksi 5-6 %, aikuisilla sama luku on noin 3,4 %.

Pääoireena ovat tarkkaavuuden- ja toiminnanohjauksen ongelmat, ylivilkkaus ja impulsiivisuus. Nämä oireet alkavat lapsuudessa ja jatkuvat nuoruuteen ja aikuisuuteen asti, mutta oireiden painotus ja ilmentyminen muuttuvat usein kehityksen myötä. Tarkkaavuudenhäiriöön liittyy vahvasti viivästynyt unijakso; myöhäinen nukkumaanmeno, liian vähäinen yöuni ja pitkäaikaistunut univaje voimistavat tarkkaavuushäiriön oireita ja tuovat mukanaan ongelmia koko psykososiaaliseen kenttään.

ADHD:n diagnosointi ei aina ole selkeää. Siihen tarvitaan usein strukturoituja diagnostisia haastatteluja (esim. DIVA) sekä neuropsykologisia tutkimuksia.

ADHD:ta sairastava henkilö hyötyy psykososiaalisesta kuntoutuksesta, kognitiivisesta tukihoidosta ja lääkärin seurannassa olevasta lääkehoidosta. Unenhuollolliset menetelmät tukevat ADHD-potilaan arjessa selviytymistä.